sunnuntai, 11. lokakuu 2009

Huovutusta huopanen-langasta > PATALAPPU

 Pitkään olen haaveillut kokeilevani tätä huovutus tekniikkaa ja nyt sen sitten tein 

kun kaupassa pisti silmääni aivan ihanan värinen huopanen-lanka 

Loin 36 silmukkaa nro.8 puikoille ja aloin neulomaan koko ajan oikeaa.

Neuloin niin kauan että lappu alkoi näyttää neliöltä ja viivoitinkin sen todisti 

Lopuksi vielä virkkasin kulmaan lenksun > ketjusilmukoita sopivan kokoiseen lenksuun

ja pari kerrosta puolipylväitä.

Lappu näytti tietenkin todella isolta, noin 30x30cm.

Laitoin neulomukseni tyynyliinan sisään siististi vaikka ohjeessa lukikin että sen voisi huovuttaa

ihan vaan pyyhkeiden seassa pesukoneessa.

Sitten vielä rullasin tyynyliinan ja sujautin sen nailonsukan sisään jonka solmin vielä pötkyn päälle.

Pötky pesukoneeseen parin ison pyyhkeen kanssa, tavallista pyykinpesujauhetta, 40 astetta ja kone päälle.

Patalappu ei ollut kuitenkaan huopaantunut kunnolla joten otin uusinta kierroksen ja nyt jätin

sen tyynyliinan kokonaan pois. Sinne vaan pyyhkeiden sekaan ja uusi lataus koneelle.

Ja kah! Lappu ei ollutkaan huopunut pyyhkeisiin kiinni, vaikka olin siitä ihan varma 

Nyt lappu on vielä kostea joten huomenna jatkan koristelua neulahuovutuksella.

Tämä homma oli kyllä niin helppoa ja nopeaa että tulen tekemään näitä

useampia. Ja mikä parasta, myös meidän isommat koululaiset osaavat neuloa

näitä ja pienemmiltä onnistuu koristelu 

Luulempa että tänä jouluna kummit ja mummit tulee saamaan tämänmoisia lahjoja

lapsukaisilta 

 

Lisäänpä tähän vielä kuvan siitä mikä kokoero on ei huovutetulla ja huovutetulla patalapulla.

keskiviikko, 9. syyskuu 2009

Omenapiirakkaa pellillinen

 4  kananmunaa

3 dl sokeria

4½ dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

(2 tl kardemummaa)

1½ dl maitoa

1 dl ruokaöljyä

(TAI saman verran margariinia sulana)

Omenoita viipaleina tai kuutioina

kanelia ja sokeria päälle

 

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vaahtoon.

Sekoita öljy/margariinisula ja maito keskenään ja lisää ne lopuksi taikinaan.

Kaada taikina leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle ja levitä tasaisesti.

Laita omenaviipaleet/-kuutiot taikinan päälle ja ripottele pinnalle kanelia ja sokeria.

Paista uunin keskitasolla 225 asteessa n.15 minuuttia.

Piirakka maistuu ihan sellaisenaankin mutta voit tarjota sitä myös vaniljakastikkeen tai -jäätelön kera.

maanantai, 10. elokuu 2009

Kivilyhty

Tällainen tuli tehtyä yhtenä päivänä ja itse kyllä tykkään.

Nopea tehdä ja kiva vaikka viemisenä. Meillä tuo on sisällä, mutta

miksei sitä voisi käyttää myös ulkona kunhan kynttilä on vain tuulelta

suojassa vaikka lasin sisässä.

1249923422_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

maanantai, 10. elokuu 2009

MATON TEKOA


Jostain netin syövereistä löysin mielenkiintoisen idean tehdä lasten kanssa maton Hymy Tarvitaan vain liukuestemattoa, sellaista reikäistä ja sitten matonkuteita tai ihan vaan trikookangasta josta leikataan suikaleita kuten me teimme. Kuopuskin (vajaa 4v) osaa solmia jo hienosti, joten koko perhe pääsi osallistumaan tähän kivaan väkertämiseen Silmänisku Eli siis ihan vaan yksinkertaisella solmulla olemme

solmineet kangassuikaleet. Seuraavaan mattoon leikkaamme lyhyemmät suikaleet, tässä

ne ovat n.15cm pitkiä.

Vielä on maton teko kesken, mutta laitan sitten valmiista matosta kuvan kunhan saamme sen valmiiksi.1249922629_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1249922639_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

keskiviikko, 8. heinäkuu 2009

Menoa ja meininkiä

Kesäloma. Sen PITI olla aikaa touhuta kaikenlaista mutta minne se on mennyt?

Onhan tässä toki touhuiltukin mutta ei oikein mitään kuvaamisen arvoista. Pienellä reissulla pistäydyttiin

ja mukavaa oli. Askartelut ja nikkaroinnit lasten kanssa jäänyt vähän vähemmälle. Keppihevos (=keppari)

tuotanto on pysynyt entisellään ja parasta aikaakin on muutama työn alla Silmänisku

Niistä laitan kuvia heti kunhan saadaan viimeisetkin työstettyä valmiiksi asti.

 

Leivottua tulee kyllä ihan sopivalla tahdilla. Muistan vain ihan liian harvoin ottaa niistä kuvia Päättämätön

Ellu sai synttärilahjaksi oman kameran joten mahtavia luontokuvia tulossa "Ellun omat kuvatukset" osioon...

Tänään sataa vettä joten on ehdottomasti leivontapäivä! Jos vaikka jotain suklaista...

Toivottelen teille kaikille aurinkoisia ja aktiivisia kesäpäiviä!!!

smiley12.png